Sitä sellaisen 10-11h nukkui ja olisi edelleen unettanut, kahdeksalta kuitenkin pystyyn ja aamupalalle. Oikein hyvä ja ruhtinaalisen kattava, kaikki löysi jotakin. Tuuli yltyi kovaksi, pientä sadepisaraakin tipahteli kadulle kun faija kävi katsomassa löytyisikö läheltä suht edullisesti vuokra-autoa, jättäisi sateisena alkaneen Rodoksen jälkeensä ja siirtyisi vuorille katselemaan. Päätös tehtiin hieman myöhemmin ja pian istuimme limevihreässä citikassa mielessämme monia hyviä ohjeita, mm, Serafinalle emme saaneet syöttää suklaata (dämit), hiekkateitä jos löytäisimme, niillä ei saisi ajaa (sedällä oli vallan uusi auto ja ei halua nähdä pohjassa kiveniskemiä), ja sateella.. silloin tuli ilmeisesti pysähtyä sateensuojaan, koska on hyvin, hyvin vaarallista ajaa sateella. Valitettavasti emme löytäneet sadetta, emme hiekkatietä samaan rytäkkään ja suklaatkin jäi ostamatta.

 

Vuoristoon, sinne nenä vei. Serafina nukkui alkumatkaa, pysähdyimme eräässä pienessä sievässä Kreikkalaistyyppisessä kukkulakaupungissa jaloittelemaan, shoppailemaan ja syömään; Palalle lihapullia ja ranskalaisia, meille muille tsatsikia ja leipää, tarjoilija suostui tuomaan vain kaksi annosta, missään tapauksessa ei kolmea. Hmph, olisi sitä toki enemmänkin syönyt. Kuumuutta piisasi, 31'c, jopa 32'c näytti, heti kuumempaa kun lähti meren välittömästä läheisyydestä pois, kauas vuorten uumeniin. Kilometri kerrallaan kun sieltä pudotteli seuraaviin määränpäihin, samalla asteet laski, ollen perillä 28'c, ihan kohtalaista siltikin.

 

Mutkia matkalla. No niitä piisasi, mohheissa kun mentiin. Mutta toisenlaistakin mutkaa. Katsottiin kaupunki mihin haluttiin, pian tuli viitta että tie kääntyy vasemmalle, höh?, menikö se jo, kyllä, taaksepäin kun vilkaisi niin samaa kylttiä sielläkin, käännös oikealle. Uukkari ja tsekkaamaan miten me ei sitä muka huomattu. Tie löytyi, kurkattiin epäuskoisina niin pientä kärrypolkua joka lähti lähes luotisuoraan alaspäin (no, lähes ainakin), oli hiekkatie ja no tuota.. uukkari ja eteenpäin, matkasuunnitelmavaihdos. Lopulta kävi sitten niin ettei meistä kukaan ollut enää kartalla, ajoimme tietä jota ei ollut. Mutta se tie jota ei ollut kartoissa, se vei meidät perille toispuolsaarta ja matka jatkui. Etäisyydet oli naurettavan lyhyitä mutta kyllä me yksi yhdeksäntuntinen saatiin helposti kulumaan näinkin pienellä saarella. Vinkki, jos haluat ottaa kuvan tien vierellä olevasta eläimestä, aja 20m eteenpäin ja niitä eläimiä on satapäinen joukko odottamassa kuvaajaa.

 

Valkoinen kaupunki nähtiin, ei käyty. Lidlistä etsittiin jojoa, jojoja ei liioin ole missään, Serafina kuitenkin tarttisi pottaa, nyt täytyy kaikki pisua ja kakkia vaippaan, reppanaa. Auto saatiin aamupäivällä muutaman kunniakierroksen jälkeen ulos kaupungista, muutamia kierroksia myös tehtiin löytääksemme takaisin vuoktraamoon; neljä kun huutelee ohjeitaan samaan aikaan kilpaa turkkilaisen musiikin tahtiin niin uh, mutta löytyi ja aikaakin jäi vielä puolisen tuntia. Olipahan seikkailu. Hotellilla käännyttiin ja käytiin syömässä nii'in hyvät pizzat että ai että, namnam Palan sanoin. Serafinalle niin maistui, tämän päivän eväät lähinnä herkkuja ja hieman lisää herkkuja. Hassuttelija.

 

Koiria taitaa olla ikävä, niistä Pala puhuu paljon, erityisesti Nunnusta. Isille toivotellaan myös hyvää yötä ja pidetään huoli että isi ja hauvat ovat samassa paikassa edelleen.